18.10.2009
4.9.2009
Päivitys!
Jos nyt muutaman kuvan jostakin valmistuneesta lataisin tänne blogiinkin. Tällä hetkellä koko blogimaailma ja käsityöt tuntuvat niin kovin kaukaisilta, mielen ovat vallanneet ihan muut jutut. Mikäpä siinä - Uhoava gnu jatkaa oloaan tässä osoitteessa, vaikka ei ehkä päivitykään kovin usein (juuri koskaan?). Välillä on muunlaisten touhujen aika.
Mutta siihen käsityösisältöön. Tällaisia froteeimuja saumuroin Pikkugnun nopeasti kasvavalle serkulle. Tusina niitä taisi tulla, kaikki tarpeeseen!
Ristiäislahjaksi neiti sai jo aiemmin vilahtaneen villatakin. Ohje on espanjalaisesta neulelehdestä ja saumoja oli varmaan sata... Aloitin neuleen keväällä Pikkugnulle, mutta onneksi pienempi kohde oli jo tuloillaan.
Pienenpieni villatakki, Katia Nro 46, malli 50. Lankaa kului 122 g kuusikuisen kokoon (joka tosiasiassa sopi alle kaksikuiselle). Lanka espanjalaista merinovillaa, vyöte kateissa.
Taidan pitää taas reilun bloggaustauon... Raikasta syksyä kaikille!
26.6.2009
Back

Malli: Novita Kevät 2009.
Koko: Liian pieni aikuiselle.
Lanka: Novita 7 veljestä, Cavern Cardista jäänyttä harmaata.
Puikot: 4 mm pyörö ja sukkikset.
Menekki: g.*
Toisaalla jo hieman vilahtikin Pikku-gnun uusi kesämyssy, jonka virkkasin Riikan lahjoittamasta Novita Cottonista ja koristelin pöllöillä. Ohjetta yritin seurailla Novitasta, mutta huomasin saveltäväni omia jo muutaman kerroksen jälkeen. Reunuksen koristevirkkaus on kyllä aivan ohjeen mukaisesti tehty!

Malli: Idea ja jotain muuta otettu Novita Kevät 2009 vauvan virkatusta myssystä. Pöllöt omaa netistä keksittyä.
Koko: ~ 9 kk.
Lanka: Novita Cotton ja Coats Lyric. Lisäksi vähän keltaista kirjontalankaa ja vanhoja nappeja.
Virkkuukoukku: 3,5.
Menekki: g.*



*Tarkemmat speksit käyn täyttelemässä joskus, kun olen punninnut ja löytänyt lehtien numerot.
1.4.2009
Tammi
Huhtikuu alkoi ja sain tammikuun EZ-neuleen päätökseen. Napit löytyivät Iso Gnun vuosikertanappivarastosta. Itse sovellettu ohje näkyy: mitoitus on ysärikasaria, eli lyhyehkö helma ja kauttaaltaan leveä neule. Eiköhän tuo ulkoilupuvun alla aja asiansa. Mallineule on kuitenkin ihana.
Meinasin väittää että ensi kertaa leikkasin neuletta (hiha-aukot), mutta muistin sitten kaarrokekirjoneuleen lukioajalta, johon leikkasin vinon napituslistan. Tuttu juttu siis, mutta kyllä vähän jännitti. Villatakkiin aivan mainio tekniikka, sillä neulominen tosiaan sujuu sata kertaa nopeammin suljettuna!
Malli: January Aran EZ'n Knitters Almanacista. Tein neuleesta 80-senttisen ottamalla mallia Novitan Lapsen palmikkoneuleesta ja Lapsen kaarrokeneuleesta.
Koko: ~ 80 cm.
Lanka: Novita 7 veljestä kanervaisena.
Puikot: 4 mm pyörö ja sukkikset.
Menekki: 159 g.
Lupasin neuloa villasukat Pikkugnun vauvakaverille, jonka villasukat olivat jääneet pieniksi. Testasin Novitan/Marttojen ohjetta ja pätevän näköiset sukat tuli. Mukava kun tämän vuoden vauvat saavat näin kivan tervehdyksen.
Malli: Marttojen sukat.
Koko: 80 cm.
Lanka: Novita Nalle, itse koolattu.
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm sukkikset.
Menekki: 28 g.
Omalle pikkupäristelijälle piti neuloa uusi myssy, kun edellinen alkaa uhkaavasti muistuttaa kipaa. Nykyään pikkugnu lukee kovin tarkasti kaikkien lelujen pesuohjeita...
Malli: Oma, päälaelta aloitettu.
Koko: Loppukevääksi sopiva, eli noin kuusikuisesta eteenpäin.
Lanka: Novita Isoveli, vihreä pätkävärjätty.
Puikot: 4,5 mm pyörö ja sukkikset.
Menekki: 52 g.
Joo. Sitten ohjelmassa onkin helmi-, maalis- ja huhtikuu... ellei jotain kivaa taas pukkaa väliin!
2.3.2009
Martta puuhastelee



Vaipoista kiinnostuneille tiedoksi - myös Emilia on kirjannut blogiinsa kestovaippailukokemuksia.

Koko: M.
Materiaalit: Sammakkoprinssiflanelli päällä, sen alla lakanakangas vahvikkeena, sisällä bambujoustofrotee, jonka vahvikkeena trikoota vanhasta t-paidasta.

Koko: M.
Materiaalit: Vanhaa batiikkivärjätty vohvelikangaspyyhettä päällä, sisällä bambucollege.

Koko: L.
Materiaalit: Vanhaa batiikkivärjätty vohvelikangaspyyhettä päällä, sisällä bambucollege.

Koko: M.
Materiaalit: Apinakuvioinen flanelli päällä, sisällä joustofrotee. Kiinteänä imuna yksi tai kaksi kerrosta joustofroteeta - lähinnä tukevoittamassa löröä vaippaa.

Koko: Koko 2: 6-8 kg.
Lanka: Luonnonruskea hahtuva.
Puikot: 5 mm sukkapuikot ja hetken aikaa 4,5 mm pyörö.
Menekki: 62 g.
4.2.2009
Kestovaippakatsaus, osa 2: kuorivaipat
Villahousut

Villahousukuorilla vaippapaketista tulee hieman paksumpi kuin pul-kuorten kanssa, mutta toisaalta vaippa on joustavampi ja pehmeämpi. Minusta villahousut ovat myös hengittävämpi vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan taidan olla aika ihastunut villahousuihin!
Pul-kuoret ja taskuvaipat

Taskuvaipat tarkoittavat vaippoja, joiden ulkopuoli on kosteudenpitävää pul-kangasta ja sisäpuoli kosteuden läpipäästävää kuivaliinaneulosta (ainakin useimmiten). Näiden kankaiden väliin jää tasku, jonne lisätään imuja tarpeen mukaan. Imuina toimii hyvin taitellut pienet froteepyyhkeet tai muut itse ommellut kaitaleet. Pikkugnu on pitänyt ensikuukautensa minua sen verran kiireisenä, etten ehtinyt ompelemaan tarpeeksi M-koon vaippoja. Muutaman sisävaipan lisäksi olen ostanut kaksi taskuvaippaakin ja tykännyt niistä. Paketista tulee tosi pieni, vaippa kuivuu nopeasti ja imuiksi siis sopii myös kierrätysviritelmät. Tätä vaipatusmuotoa suosittelen niille vanhemmille, jotka haluavat päästä mahdollisimman helpolla: taskujen täyttely imuilla on helppoa ja nopeaa, ja vaippojen kuivumisaika lyhenee olennaisesti kun imut eivät ole vaipassa kiinni (vrt. all-in-one-vaippa). Imuja voi kukin sitten ostaa tai ommella budjettinsa mukaan.
Sivuhuomauttelua...: Periaatteessa haluan kuitenkin, että meidän vaipat olisivat mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleista ommeltuja, joten materiaaleina on käytetty pääasiassa puuvillaa (flanelli, trikoo, frotee) . Kuorista luontoystävällisin taas on villa, joten hahtuvapöksyt ovat yleensä sisävaipan kaverina meidän tytöllä. Peppu on tosiaan paljon isompi kuin kertiksillä, mutta tämä ei mielestäni haittaa sen erityisemmin. Vain muutamat kapoiset trikoohousut ovat jääneet vähemmälle käytölle kestovaippojen takia. Pitkälahkeisten villahousujen kanssa taas ei housuja edes tarvita erikseen!
Ohjeista ja kaavoista
Tässä listaa kokeilemistani ohjeista ja hieman kommenttia perässä:
- Villapöpät
- Ottobren villaiset vaippahousut - Ihan pätevä perusmalli tasona neulottuna. Minusta vyötärö voisi olla korkeampi ja lahkeet pidemmät... ja miksei myös kapeampi vyötärö ja pyörönä neulottu - kuten Villapöpät :D
- Curly Purly Soaker Ilmeisesti aika suosittu malli, mutta minä en erityisemmin ihastunut. Tasapaksu peruspöksy, joka kyllä toimii meillä oikein hyvin.
- Ruskovillan IV-ohjeen muunnelma - Hauska, erinäköinen malli. Toimii meillä yökuorena vielä, kun koko on niin iso. Näitä aion tehdä vielä lisää, kunhan koko alkaa olla lähempänä oikeaa.
- Titityyn merino-/hahtuvapöksyt (maksullinen/ohjeen saa lankaostosten yhteydessä) - Hyvä ohje myöskin. Muistuttaa Villapöpiä, mutta vyötärö ei niin napakka. Merinoresorit hahtuvahousuissa tekevät kuoresta mukavan pehmoisen vauvan iholle. Malli on tarpeeksi korkea.
Lisätietoa vaipoista
Perustietoa kestovaipoista löytyy pienessä paketissa ainakin:
...tältä Kestovaippainfon sivulta.
...Me&Maman sivuilta Kestovaippaopas-kohdasta.
...Vaippalassa miksi ja miten.
...Niikin miksi ja mikä.
...Hippu-sivujen selkeä ja lyhyt selostus kestovaipan rakenteesta sekä 10 hyvää syytä kestovaippailla.
Ja kestovaippakatsauksen ensimmäinen osa sisävaipoista.
klo
2/04/2009 06:38:00 ip.
6
kommenttia
Linkit tähän tekstiin
Tunnisteet: baby/vauva, kestot
3.2.2009
Sumppia, sukkapuikkoja ja sukkalanka-aran

Siippa. Taitaa ansaita yhden kirjaimen kaikilla, niin minullakin. On jopa aivan ihastuksissaan tästä käsityöharrastuksesta, tosin väittää että lankoja löytyy joka kaapista ja kolosta.
Saari. Siellä mökki, rauha ja...
Sauna. Tykkään saunomisesta aivan valtavasti. Löylyjen ei tarvitse olla kovat eikä saunassa tarvitse viipyä koko iltaa, mutta sinne on vaan niin mukava päästä. Lapsena olin niin sekaisin saunasta, että vanhempien piti keksiä kiertoilmauksia Siitä puhuessaan, jotta en juoksisi nakupellenä lauteille odottamaan.
Sumppi. No, oikeammin kahvi. Päivän täytyy olla hyvin erikoinen, jotta en kaipaisi aamu- ja päiväkahviani. Juon kyllä sitä mitä eteen lykätään, mutta mieluiten kunnolla valmistettua kahvia. Vesisäiliötä ei saa täyttää likaisella kahvipannulla tai kahvi maistuu kärähtäneeltä!
Sisko(t). Aluksi oli vain yksi, sitten myöhemmin tuli kolme lisäsiskoa. On aika kivaa jakaa ajatuksia, juhlia ja välillä arkeakin erilaisten naisten kanssa. Omaa siskoa ymmärtää joskus puolesta katseesta, joskus taas ei pitkänkään keskustelun jälkeen.
Sukkalangat. Lankavarastoni kiistuu pääosin sukkalangoista. Sukat taitaa olla suurin neuleartikkelikin tässä taloudessa, mutta monesti muutkin neuleet syntyvät sukkalangoista.
Sukkapuikot. Pakkohan se on tämäkin listaan lisätä. Olen kokeillut sukkaa pitkällä pyöröllä, kahta sukkaa kahdella pyöröllä sekä minipyöröä, vaan ei ole sukkisten voittanutta.
klo
2/03/2009 03:59:00 ip.
7
kommenttia
Linkit tähän tekstiin
Tunnisteet: knitter's almanac 2009, WIPs


