Kerttu -sukat eivät ole oma mallini, vaan mammalta opittu. Isotätini opetti mallin mammalle ja niin sukat saivat nimensä tädin mukaan. Sukkien palmikkomainen kuviointi syntyy helposti ja mallineule on joustavaa. Toivottavasti mallista on iloa muillekin kuin gnusuvulle!
Kerttu Socks pattern is not my own - I leraned it from my grandmother. Her sister-in-law, Kerttu, tought it to her and now there is three generations knitting with the same pattern in Gnu Family. I hope you'll like it, too!
Kerttu Socks pattern is not my own - I leraned it from my grandmother. Her sister-in-law, Kerttu, tought it to her and now there is three generations knitting with the same pattern in Gnu Family. I hope you'll like it, too!
Esimerkkisukat on neulottu L-koossa. Sukkien leveyttä saa helposti säädettyä puikkojen koolla ja silmukoiden määrällä. Ohjeeseen olen laittanut kaksi kokoa: "normaalin" (S/M) ja leveämmän (L). Mikäli jalkasi on kovin siro, suosittelen ohuempia puikkoja ja vaikkapa vielä muutaman silmukan pois jättämistä 1&4 puikoilta. Mallineule neulotaan kuitenkin kaavion mukaan ja olen liittänyt oman kaavionsa eri koon sukille.
Lanka: Novita Seitsemän veljestä tai vastaava, noin 110 g.
Puikot: 3,5-4 mm sukkapuikot.
Tiheys: Noin 21s x 30 krs / 10x10 cm. (Esim. tiheydellä 25x36 tulee myös naisen sukat.)
Koko: S/M [L].
The example socks are knit in size L. It is easy to regulate the size of the socks with needle size and amount of stitches. I put two sizes here and the lace is quite flexible. If you change more the stitch amount, you should try to keep the chart the same. (Note that there is separate charts for s/m and for L.)
Yarn: I used Novita Seitsemän veljestä about 110 g, but any Worsted/DK weight yarn can be used (check the gauge).
Needles: Set (five needles) of 3,5-4 mm (US 4 - 6) dpn's.
Gauge: To fit your yarn, foot etc. Something between 21-25 sts x 30-36 rows / 10x10 cm (4"x4").
Size: S/M [L].
Yhden mallikerran koko on 22 [28] silmukkaa ja 8 kerrosta. Esimerkkisukissa on neulottu ennen kantapäätä neljä mallikertaa ja sen jälkeen viisi mallikertaa ennen kärjen sädekavennusta. Sovita sukkaa jalkaasi sopivan mallikertamäärän arvioimiseksi. Huomioi myös muutokset erilaisten kärkikavennusten kanssa.
Aloitus ja varsi
Luo 47 [51] silmukkaa.
Jaa silmukat puikoille seuraavasti:
I 11 s.
II 12 [14] s.
III 12 [14] s.
IV 12 s.
Neulo ensimmäiset 4 kerrosta seuraavasti: puikolla I ja IV joustinneuletta *1o, 1n*, ja puikoilla II ja III toistaen kaavion ensimmäistä riviä. (Jos haluat siistimmän joustinneuleen, neulo *1o kiertäen eli takareunasta, 1n* jne.)
Kierroksen vaihtumiskohta on keskitaka, I ja IV puikon vaihteessa.
Jatka I ja IV -puikoilla joustinneuletta koko varren ajan, ja kantapään jälkeen neulo näillä puikoilla sileää (oikein).
Puikoilla II ja III toistetaan kaavion mukaista pitsineuleen mallikertaa läpi sukan.
Lace pattern: 22 [28] sts and 8 rows. The pattern is knit in the example socks four times before the heel and five times before the toe. Try the sock on before you start the decreases, especially if you will knit another type of toe decreases.
Cuff
Cast on 47 [51] sts.
Divide them on four dpn's:
I 11 sts.
II 12 [14] sts.
III 12 [14] sts.
IV 12 sts.
Knit the first four round following the first row of the chart. Needles II and III are knitting the lace pattern of the chart, needles I and IV (= 13 sts) ribbing *k1, p1*. If you want a bit fancier ribbing, repeat *k tbl, p*.
The round changes between the 1st and 4th needle, you will recognise it from the little tail of yarn. Continue ribbing with these two needles until the heel, after the heel continue with stockinette stitch. Continue the lace pattern with 2nd and 3rd needle through the sock until the toe decreases.

Koko/size: S/M. Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Click to enlarge.

Koko/size: L. Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Click to enlarge.
Kantapää ja kärkikavennukset:
Esimerkkisukkaan on tehty perinteinen vahvistettu kantapää (oikealla kaikki s:t o, nurjalla joka toinen nostetaan nurin neulomatta, joka toinen neulotaan n), mutta voit valita sukkaan mieleisesi kantapäämallin. Tee kiilakavennukset tarvittaessa kantapään jälkeen joka toisella kierroksella. Jätä tällöin 1o mallineuleen ja kavennusten väliin.
S/M-koko: Jaa silmukat tasan puikoille, jolloin kaikilla puikoilla on 12 s., paitsi yhdellä vain 11. Aloita sädekavennukset heti, mutta jätä yksi kavennus ensimmäisellä kierroksella väliin, sillä silmukoita ei ole tasamäärää. Neulo neljä kerrosta oikein ja jatka normaalisti loppuun saakka.
L-koko: Kun olet neulonut kantapään jälkeen viisi mallikertaa tai sopivan määrän, neulo yksi kavennuskerros niin että jokaiselle puikolle jää sama parillinen määrä silmukoita. Kavenna siis 51 silmukasta 48 silmukkaan niin, että joka puikolla on 12 silmukkaa. Neulo sitten kaksi kerrosta sileää ja aloita sen jälkeen sädekavennus (ohje löytyy esim. Ullasta). Mikäli teet erilaiset kärkikavennukset, varmista että sukasta tulee silti riittävän pituinen. (Ohjeita muihin kärkikavennuksiin myös Ullasta.)
Heel and toe:
I made a reinforced heel in the sock but you can choose your favourite heel. If you need to make gusset decreases after making the heel, knit one between the lace pattern and the decreases. Here you can find different toes and heels and choose the one you like the most.
In the example sock I made "radius" toe decreases. I don't know the name in English, but the pictures of this Finnish direction should help. If you make this sort of decreases, remember to decrease first some extra sts until you have even number of sts in a needle and every needle has the same amount:
S/M: Start the decreases as if there were 12 sts in each needle, but skip one decrease on first dec row since you have 47 sts instead of 48.
L: After the last row of lace, decrease three extra sts so that you will have 48 sts in the sock. Knit two rounds plain, and start the decreases according to the instructions.
Esimerkkisukkaan on tehty perinteinen vahvistettu kantapää (oikealla kaikki s:t o, nurjalla joka toinen nostetaan nurin neulomatta, joka toinen neulotaan n), mutta voit valita sukkaan mieleisesi kantapäämallin. Tee kiilakavennukset tarvittaessa kantapään jälkeen joka toisella kierroksella. Jätä tällöin 1o mallineuleen ja kavennusten väliin.
S/M-koko: Jaa silmukat tasan puikoille, jolloin kaikilla puikoilla on 12 s., paitsi yhdellä vain 11. Aloita sädekavennukset heti, mutta jätä yksi kavennus ensimmäisellä kierroksella väliin, sillä silmukoita ei ole tasamäärää. Neulo neljä kerrosta oikein ja jatka normaalisti loppuun saakka.
L-koko: Kun olet neulonut kantapään jälkeen viisi mallikertaa tai sopivan määrän, neulo yksi kavennuskerros niin että jokaiselle puikolle jää sama parillinen määrä silmukoita. Kavenna siis 51 silmukasta 48 silmukkaan niin, että joka puikolla on 12 silmukkaa. Neulo sitten kaksi kerrosta sileää ja aloita sen jälkeen sädekavennus (ohje löytyy esim. Ullasta). Mikäli teet erilaiset kärkikavennukset, varmista että sukasta tulee silti riittävän pituinen. (Ohjeita muihin kärkikavennuksiin myös Ullasta.)
Heel and toe:
I made a reinforced heel in the sock but you can choose your favourite heel. If you need to make gusset decreases after making the heel, knit one between the lace pattern and the decreases. Here you can find different toes and heels and choose the one you like the most.
In the example sock I made "radius" toe decreases. I don't know the name in English, but the pictures of this Finnish direction should help. If you make this sort of decreases, remember to decrease first some extra sts until you have even number of sts in a needle and every needle has the same amount:
S/M: Start the decreases as if there were 12 sts in each needle, but skip one decrease on first dec row since you have 47 sts instead of 48.
L: After the last row of lace, decrease three extra sts so that you will have 48 sts in the sock. Knit two rounds plain, and start the decreases according to the instructions.
Tämä on hyvin suurpiirteinen ohje ja melko epäselvästi kirjoitettu. Mallineuleen kuitenkin saa selville. Ohjetta saa muokata itselleen sopivaksi ja käyttää yksityisesti aivan juuri niin paljon kuin tahtoo. Ei kuitenkaan kaupalliseen käyttöön. Laittakaa viestiä jos tulee valmiita Kerttuja - olisi kiva nähdä!
This is not really a real pattern but probably enough for a bit more experienced knitters. Please don't use it for commercial purposes, though. And it would be nice to hear and see if some of you has finished a pair of Kerttu's!
148 kommenttia:
Siinäpä se nyt odottaa! Selkeät ohjeet,vau!
Jäipä mieltäni kaihertamaan tuo Maxthon-selain, tulin siitä vielä vähän kysymään (kun en ole koskaan kuullutkaan!).
Ja alpacat menen kurkkimaan, kiitos vinkistä :D
Kiitoksii, nää menee ehdottomasti to do -listalle :)
Kiva kun on innokkaita Kertun tekijöitä! :)
Kauniit sukat, täytynee pistää puikoille. Kiitos ohjeesta.
Kiitos kovasti ohjeesta! Taatusti menee puikoille heti kun onnistun päättämään, minkä värisen langan tahdon.:D
Virve & Mörkö:
Eipä kestä! Kiva kertoa mammalle sitten, että malli on lähtenyt kiertoon :D
Ihanat Kerttu-sukat, nämä täytyy saada puikoille. Aivan ihanat, selkeät ohjeet! Kiitos kommentista blgissani! :0)
Ihanat sukat. Tuollaiset täytyy saada itselle:) Terveisiä mammalle. Monica
Kiitos ohjeesta! Sukat ovat oikein kauniin näköiset:)
Kiitos ohjeesta! Tosi kauniit sukat!
Kertut ovat erinomaisen kauniit. :) Pitää laittaa tekolistalle!
OOh! Nyt meni suunnitelmat sekaisin. Pakko saada nämä puikoille, eli meidänkin suku saa nauttia Kertun keksinnöstä. Kiitos ohjeesta!
Kiitos ohjeesta, tekemislistalle menevät ehdottomasti!
Hienoa että olet ahkeroinut ohjeen kanssa, selkeältä näyttää! Nyt Kertun kaunis sukkamalli ei painu unohduksiin. Laitan myös to do -listalle.
Ihan mahtavan ihanat sukat! Kiitos kovasti ohjeesta!
Kiitos ohjeesta! On ihana saada kauniita ohjeita myös kaapeissa majaileville seiskaveikoille, kun niistä ei busheja tms. tehdä.
Kiitos ohjeesta! Nämäkin menevät toteutettavien listalle. :o)
Kiitos ohjeesta, pääsivät jo puikoille, tosin loin 48s, jotta voin tehdä 2o2n-joustinta.
Todella kaunis malli. Varmasti joskus kokeilen.
Anteeksi että tulen urputtamaan (kauniit on sukat) mutta sulla on aina kauheesti haamupäivityksiä ja kohta loppuu hermot ja tilaus loppuu sitten kans - harmi...
Kauniit sukat.. Varmasti toteutan jossain vaiheessa (siis heti kun tulee uudelleen sukan teko into).
Kiitos ohjeesta!
Kiiitos kaunis! Ihan selkeältä ohje tuntui ja taidanpa aloittaa ne heti, kun sain edelliset "vaikeammat" sukat juuri eilen valmiiksi. Aika hieno sukkakavalkaadi sinulla oli niissä keskeneräisissä :-). Mulla taitaa olla vain 4 paria kesken, tosin muita töitä sitten vielä muutama enemmän.
Hei kaikille kommentin jättäneille!
Mukavaa kun Kertuista tykätään! Mallia tosiaan kannattaa muokata omia mieltymyksiä vastaavaksi - hyvänä vinkkinä tuo Auran 48 s:n luominen, jolloin joustimen voi tehdä astetta siistimpänä 2o, 2n -versiona.
Minäkin tykkään kun on joku pitsimalli paksuillekin langoille, useimmat ihanat mallit vaativat 2,5 mm puikot..
Anonyymi urputtaja:
Minuakin häiritsee haamupäivitykseni, joita en tietenkään tahallani tee. Otin jo selvää blogilistan infosta, mistä saattaisi kiikastaa ja toimin asian suhteen heti kun minulla on aikaa. Onhan se ikävää jos lopetat tilauksen sen takia, mutta en aina ehdi hoitamaan blogijuttuja ensisijaisesti muun elämän takia. Hyvää päivänjatkoa sinullekin, Anonyymi :)
Nyt kokeilin nörtteillä feedit paikoilleen, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Jos haamuiluja vielä tulee, en tiedä mitä niille voisi tehdä. Kuten todettu, jokaisella on jalat jolla äänestää ;)
Very pretty pattern and I would love to try knitting a pair so printed off the directions. Probably won't get to them until next fall ~
You knit so well, its always fun to see what you are working on.
Pakko, pakko, pakko tehdä. Kiitos ohjeesta :)
Kiitos ohjeesta. Selkeät eikä mitään ihmeellisyyksiä, joten tällainenkin - ei niin kovin kokenut- neuloja uskaltautuu näitä yrittämään. Eilen illalla laitoin alulle ja nyt sormet syyhyävät jatkamaan.
Kauniit sukat ja kiva mallineule ja tosi kiva kun viitsit kirjoittaa ohjeenkin. Laitan talteen ja varmasti kokeilen. Ilmoitan kyllä jos teen nämä :O) Siis KUN teen nämä, mutta joskus vasta tulevaisuudessa :D
Kiitoksia ohjeesta! Näitä paksumman langan pitsisukkaohjeita ei todellakaan ole liikaa.
Hei Gnu! Nyt ovat (ekat) Kertut valmiina. Pistäydy katsomassa. Vielä kerran kiitos kivasta ohjeesta!
Palaan kiittämään ihanasta ohjeesta, ekat tekemäni Kerttuparit nyt kuvissa blogissani: http://mhk78.vuodatus.net/blog/498951
Laitoin ohjeen talteen, näitä tulee varmasti tehtyä lisää :)
Kiitos ohjeesta! Kertut sipsuttivat heti to do -listani kärkipäähän :)
Minäkin sain ensimmäiset valmiiksi, ja todella kauniit ovat (mitä ei ottamastani kuvasta välttämättä näe). Kuva osoitteessa http://aura83.vuodatus.net/blog/499417
Nappasin ohjeen mukaani ja toki aion toteuttaa aivan ihanat kerttu-sukat. Kiitos, että laitoit ohjeen näkyville.
Kerttu-sukat nähtävillä! Nämä oli kyllä todella kiva kutoa.
Ihanat sukat. Tekisi mieli kovasti kokeilla, mutta vähän pelottaa, kun nämä olisivat ensimmäiset sukat, jotka teen mallista (perussukkia on tullut muutamia tehtyä). Pistän kuitenkin mietintämyssyyn ja ohjeen talteen, jos uskaltaisin yrittää :)
Ihana ohje, tosi selkeä ja lopputulos on kaunis! Ekat Kertut puikoilla täällä, kuvan saamiseen menee aikaa, koska menevät lahjaksi ja en halua lahjansaajan niitä etukäteen näkevän.
Mutta kiitos siis ohjeesta! Näistä tuli heti suosikkisukkani!
Patty: I would be nice to see a pair of Kerttu socks in another continent!
Kiitos kaikille kommenteista - hyvä että niin moni innostui! olen nähnytkin jo monessa blogissa Kerttuja :)
Ja Minnalle vielä sen verran, että uskon Kerttujen olevan sopivasti haastavat mutta ei liian monimutkaiset ekaksi pitsisukkaprojektiksi. Näissä ei ole onneksi mitään "neulo 5 oikein yhteen" -juttuja, vaan aika perussilmukoita.
Ihana malli, täällä lähti tänään pari puikoille vaan minun sukkani alkoivat taas kerran varpaista eli kun saan valmiiksi nähdään miltä näyttävät ylös alaisin.
Hyvää Pääsiäistä!
No niin nyt ivat Kertut valmiit. Blogattu Kaarinan maailma blogiin. http://kaarina54.vuodatus.net/
Nyt on minullakin Kertut, tein omani Nallesta.
http://puikoissa.vuodatus.net/blog/533713
Hei, otin myös ohjeen ylös-Kiitos!Kauniit sukat :)
Nappasin Kerttu-sukkien ohjeen. Ihana kuvio:)Teen samalla kuviolla myös lapaset. Molemmat tulevat ystäväni tytölle. Tarinnan tytöstä löydät osoitteesta:
http://www.firmala.fi/~mettemarju/
Kiitos Kerttu-sukkien ohjeesta. Sain omani juuri valmiiksi, Nalle-langasta tosin.
Blogistani löytyy yhdet valmiit Kerttu-sukat. Ihana malli, kiitos ohjeesta!
Kiitos paljon ohjeesta. Oli helppo ja kaunis ohje näin aloittelevalle sukan neulojalle.
Kiitos vielä mukavasta ohjeesta. Toiset ja kolmannet Kerttuni:
http://silmukka.vuodatus.net/blog/544824
Kiitos mukavasta mallista. Tein ne Novitan Jussilangasta ja hyvät tulivat. Kantapäähän kokeilin ranskalaista kantapäätä ja kärkikavennuksen tein sädekavennuksilla.
Kiitos kivasta ohjeesta. Yhdet on tehtynä seiskaveikasta ja tähän ohjeeseen tartun ihan varmasti uudestaankin. Upeat tuli. Kuvakin olisi, mutta olen blogiton enkä viitsi e-mailia tähän laittaa.
Kiitos vielä kerran mukavasta ohjeesta, kun viimein sain omanikin lopeteltua. Kärsivät hetken aikaa toisen sukan syndroomasta.
Kiitos kivasta ohjeesta! Nyt mullakin on omat Kertut, eikä ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin etukäteen pelkäsin=) http://meemu.vuodatus.net/blog/587773
Kiitos ihanasta ohjeesta, sain ensimmäiset Kerttuni valmiiksi, eivätkä taatusti jää viimeisiksi.:)
Hei kaikki! Mahtavaa, kun Kerttuja neulotaan niin paljon! Mukava kun jätätte tänne kommenttia, niin pääsen ihastelemaan sukkia blogeihinne :) Lisää, lisää vaan! :D
Blogissani kuva taas yksistä Kertuista! Malli on kyllä nii-iin kiva. Paljon kiitoksia siitä!
Kiitos kivasta ohjeesta! Täälläkin valmistui yksi kokeilupari, lisää tulee kunhan joutaa tikuta. Kuva löytyy blogista.
Kivat neuloa, sopivan "helppo" vaikka näyttää vaikeammalta. Kaunis lopputulos! Kiitos Gnu-suvulle ohjeen jakamisesta!!
Tein Wuorelman Vedosta, meni vajaa vyyhti, kun tein mallisukan mallikertamäärät mutta tiimalasikantapään. Näitä teen varmasti joskus lisää.
http://insideout.vuodatus.net/blog/656356
Hienoja Kerttuja taas valmistunut :) Käykääpä katsomassa Yarnharlotin neulomaa sukkaa - hämmästyttävää yhdennäköisyyttä Kerttujen kanssa: http://www.yarnharlot.ca/blog/archives/2007/06/26/perfect_timing.html
(Kiitos Villasukalle vinkistä!)
Kiitos lähestyttävästä ohjeesta; Kertuista tuli ensimmäiset pitsisukkani. Ompeluseurassamme arveltiin, että myös muiden mummoilla on ollut hallussaan sama ohje, kun kuulemma näyttivät kovasti tutuilta.
http://ompelijat.blogspot.com
Jälleen yhdet Kertut: http://silmukka.vuodatus.net/blog/766477
Täällä yksi sukkasatolainen eli Seijasisko . Nämä Kerttu-sukat näyttävät tosi hienoilta. Oliskohan tuollaiset vaikea tehdä, kun on tälläinen vasta-alkaja sukantekjänä. Tyttäreni 19 vuotta olisi varmaan iloisesti yllättynyt, jos saisi äidin tekemät pinkit Kerttu-sukat nimipäivänään 18.10. Harkitsen ainakin.
seija.sisko.vuodatus.net .
Ihana ohje!
Pitää kokeilla ehdottomasti! Kiitos!
Kiitos hyvästä ohjeesta, just ajattelin aloittaa.
Toivottavasti tällaiseen jättijalkaankin saan sievät....
Kiitoksia ohjeesta! Ekat Kertut valmistuivat kuin itsestään, varmasti teen vielä toiset, ehkä kolmannet...
Kerttu sukat puikoilla ja osasin tehdä kuvion . JEEEE :) Ihana ohje. Kiitos.
Kiitos ihanasta ohjeesta! Tein tälläiset anopille lahjaksi, ja pakko myöntää että näin haikealta ei ole omatekemän antaminen koskaan tuntunut. Täytyy varmaan joskus tehdä itsellekin tälläiset ...
Kiitos kommenteista Laura, Riikka, Seijasisko, Barbro, Helvi, Outi ja Talutin! Kävin taas Kerttu-kierroksella blogeissanne katselemassa valmistuneita. Ihanan paljon sukkia!
Kiitos ohjeesta!
Minäkin tein tälläiset vihdoinkin ja ovat ihanat. Ohje oli helppo ymmärtää ja malli oli helppo oppia.
Hiukan tein muutoksia, kantapää ja kärkikavennus, tein ne itselle tutummalla tavalla, hyvin sujui silti.
Kiitos ohjeesta, valmiista Kertuista tulossa kuva kohta blogiini. :)
Hei!
Täytynee minunkin tätä ohjettasi jossain välissä kokeilla. Ensi silmäyksellä sukkia katsomalla ajattelin, että en koskaa tuota kyllä osaa tehdä, mutta ohje oli onneksi väännetty rautalangasta, joten jospa minä sittenkin sen osaisin..
Pikkuhiljaa rupeaa jo tylsistymään ja kyllästymään iänkaikkisiin perussukkiin..
Kiitokset ohjeesta! Sain juuri valmiiksi ensimmäiset Kerttuni, ja luultavasti aloittelen jo tänään seuraavia =) Laitoin sukat blogiini näytille, joten käypä kurkkaamassa!
Hei! Minäkin, aloittelija, uskaltauduin tekemään nämä Ihanlta näyttävät Kerttuset!! Kiitos siis ohjeesta!!!!
Lisää voi lukea www.puikottaa1.vuodatus.net
Pienennetyt Kertut valmistuivat tyttärelleni, kiitos kivasta ja helposta ohjeesta!
Marika
Kiitos upeasta ohjeesta. Sain ensimmäiset Kerttuni valmiiksi.
Kiitos taas kaikille, kun olette käyneet jättämässä kommenttia. On kiva käydä kurkkimassa erilaisia Kerttuja ja samalla tutustua uusiin blogeihin :)
Sarastus: Luulen että Kertut on ihan kiva projekti ekoiksi pitsisukiksi, kun lanka on paksua ja mallineule suht helppo oppia ulkoakin :)
Tulin taas kiittämään :D Kiitos mainiosta ohjeesta TAAS!
Tälläkertaa tein sukat kaksinkertaisesta Step:stä :)
Kiitos erinomaisesta ohjeesta! Neuloin Kertut viluvarpaiselle ystävälle perinteisesti Seitsemästä Veljeksestä.
Kivaa, nyt löytyi simppeli ohje kerttuihin. Kerttu-mummollani tällaiset lahjaksi saadut kertut on mutta ohjetta ei mulla ollut. Vaikuttaa riittävän helpolta joten kokeiluun menee varmasti :)
Tosi kiva ohje paksulle langalle, kiitos! Lahjasukat valmistuivat juuri punaisesta 7v:sta.
Toiset Kerttuni lähtivät joululahjaksi Saksaan pitsihenkiselle luonnonlapselle. Kuvan ehdin kuitenkin napata blogiin!
Kolmet Kertut menivät joululahjoiksi. Kiitos kivasta ja näyttävästä ohjeesta!
Ensimmäset Kerttuni ovat nähneet päivänvalon. Kiitos ohjeesta!
Ihanat! Näitä on pakko kokeilla :)
Ihana ohje, tämä on seuraavana vuorossa neulontalistalla.
Tein tumman violetit Kerttu-sukat, kiitos helposta ohjeesta ja kauniista sukista :)
Käyppä kurkkaamassa, kun tein Kerttulapaset.:9
Kiitokset taas kommentin jättäneille!
Käyn aina mielelläni katsomassa valmistuneita Kerttuja, vaikka vähän myöhäänkin. Tosi eri näköisiä on valmistunut eri langoista - ja nyt myös lapaset Seijasiskolta!
Heippa!
Tein ensimmäiset Kerttuni, ja ne voi käydä katsastamassa täältä: http://einju.vuodatus.net/blog/1153324. Varmasti teen vielä lisääkin näitä, on niin ihanat. Kiitos ohjeesta!
Kiitos kivasta sukkaohjeesta:=) Näitä oli kiva ja helppo tehdä!!! Kuva löytyy blogistani.
Kiitos paljon hyvästä ja selkeästä ohjeesta - sukkia oli kiva tehdä!
Ihanat sukat ja mukava ohje! Ekat lähtivät lahjaksi (lankana roosa 7 v) ja nyt on tekeillä matalat sukkaset itselle (varressa vain 2 mallikertaa). Vaihdoin joustinneuleen sileäksi kun en saanut siistiä 1 o 1 n aikaiseksi - aloittelijan ongelmia! Mutta kiitos ohjeesta, Kerttuja tulee varmasti tehtyä täällä lisää.
Kiitos ohjesta. Kuva löytyy blogistani viimeistään parin päivän päästä.
Kiitos tästä ohjeesta! On tuonut jo paljon iloa!:)
Kuvia viimeisimmistä Kertuista löytyy blogista: www.sipuleita.vuodatus.net
Kiitos jo kolmannenkin kerran ohjeesta! Yleensä en palaa ohjeeseen uudestaan, mutta nämä olen neulonut nyt jo kolme kertaa! ihanat <3
Ihana ohje, kiitos :)
Ekat kertut valmistuivat eilen. Kuvia löytyy blogistani (duckki.blogspot.com)
Kiitos jälleen ohjeesta! Tällä kertaa tein punaiset Kertut ja ne löytyy täältä : http://einju.vuodatus.net/blog/1303674
Aivan ihana ohje! Neuloin näitä työmatkalla ja olen todella tyytyväinen tulokseen. Mallineule on niin kaunis.
Kiitos tästä ihanasta ohjeesta! Ensimmäiset Kerttuni ovat nyt blogissa esillä.
Monta monta kertaa katsottuani ja ihailtuani päätin nyt ottaa itsevärjäämäni seiskaveikan ja kokeilla. Katotaan tuleeko valmista...
Tämän kommentin siis poistin, mutta sepä jäi tollei tyhmästi roikkumaan. Mutta nytpä kerron, että valmista tuli ja blogissani on esitelty ensimmäiset Kerttuni. Kiitos kivasta ohjeesta!
Täytynee näitä minunkin nyt kokeilla, kun on niin hyvät suositukset!
Kiitos ohjeesta! Ekat Kerttu-sukat on nyt tehty (kuvia blogissa), on niin kaunis malli että näitä teen varmasti lisää!
Paljon kiitoksia ihanasta ohjeesta! Sain pureman, ja peräjälkeen jo kolmannet Kertut puikoilla viikon sisällä :)
nonni. pitkään tehdyksi aiotut msutat kertut done! kuvia blogillani. kiitos vaan ohjeesta :)
Iki-ihana malli, jälleen kerran kiitos ohjeesta!!!
Neuloin minäkin ohjeellasi Kertut. Kiitos kivasta ohjeesta, täytynee tehdä heti peräänä toise ;-)
Otin ohjelinkin talteen jo ajat sitten, nyt on Kertut vihdoin tehtynä :). Kiitos ohjeesta!
Toisetkin Kertut tuli neulottua joululahjaksi, uusinta siis kiitoksille! : ))
Heips! Neuloin Kerttu-äidilleni nimensä mukaiset sukat. Kiitokset mallista ja hyvästä ohjeestasi.
Kiiitos
Sukat neulottu, kuvia blogissa.
Sukat kudottu.Tosi kiva malli tehdä. varmasti teen vielä useita...Kiitos!
Kertut on nyt meilläkin :-)
Kiitos ohjeesta! Tein sukat ystävänpäivälahjaksi marttojen vadelmanpunaisesta langasta, tuli tosi söpöt!
Kiitos kun laitoit näin ihanan ohjeen nettiin. Sain äskettäin valmiiksi Marttojen vihreästä langasta Kertut itselleni ja olen aloittamassa vadelmanpunaisia ystävälleni :)
Iso kiitos Kertuista! Heti kun sain omani valmiiksi, alkoi ystäväpiiri muistutella tulevista syntymä- ynnä muista päivistä, jolloin Kertut olisivat vallan passeli lahja :)
Iso kiitos Kerttujen ohjeesta. Nyt niitä on tehty jo kaks paria.
Kiitos ohjeesta !
Tosi kauniit sukat :) Sain tänään ensimmäiset sukat valmiiksi. Niitä tulee varmasti lisää ;)
Kuvia raverly-ssä.
Kiitos ohjeesta. Minäkin sain Kertut valmiiksi.
Kiitos hyvästä ohjeesta :) Nyt valmistui täälläkin Kerttu-sukat, kuva on blogissani
Hei!
Tuli mieleen yks kysymys: mina olen yleensa kantalapussa nostanut aina ensimmaisen silmukan joka reunasta neulomatta, mutta tassa ohjeessa kun on puikolla 1. vain 11 silmukkaa niin jos tekee vahvistetun kantapaan niin joka rivin loppuunkin osuu se nostettu silmukka. Silla tavoin reunasilmukoitahan ei ikina kudota? Vai onko tassa ohjeessa tarkotus kutoa joka rivin ensimmainen silmukka eika niin kuin ma olen oppinut? Toivottavasti joku ymmarsi mun kysymykseni, mahtaa olla sekava selitys :) Kiitos etukateen!
Kiitos tästä ohjeesta! Tein juuri ensimmäiset, keväänvihreät Kertut.
Kiitos ihanasta ohjeesta! Neulon juuri toista villasukkapariani ikinä, enkä malttaisi odottaa että saan ne jalkaan!
These socks are beautiful and I can't wait to start knitting some. Thank you so much for the English translation!
Thanks for shearing this pattern. So far I have made 7 pair of this one. And it is my favourite sock ever.
Tervehdys!
Kiitos ihanasta ohjeesta. Se oli selkeä ja sukat valmistuivat nopeasti SeiskaVeikasta. Kylässä ollut ystäväni hihkaisi sukat nähdessää "Tällaisia meidänkin mummo aina kutoi!". Taitaa siis olla perinteinen malli. Mutt "Kerrtuja" aion minäkin jatkossa kutoa lisää.
Kuva löytyy osoitteesta:
http://tintinluomukset.blogspot.com/2009/09/kertut-ja-kerttulit.html
Noniin, nyt minäkin sitten aion neuloa tällaiset ihunat villasukat itselleni ja niissä kelpaa koreasti tasahdella kylminä pakkasiltoina.
Kiitos ja kumarrus tästä ohjeesta!
Kiitos jälleen ohjeestasi. Toiset Kerttuni päättelin tänään.
Kiitos ohjeesta! Tein 5 paria Kerttuja pukinkontiin. Malli on mukavan helppo ja lopputulos tosi kaunis.
Hei, ihana malli ja muutamat sukat tässä joulun aikaan olenkin tehnyt.
Kiitos hienosta ohjeesta. Tein omani vihreästä 7-veikasta ja kuvat ja jutut löydät: www.saikkulandia.vuodatus.net
Olen tehnyt yhdet pistsisukat - olihan väkertäminen puikoilla 2 ja mahdollisimman ohuella langalla.
Nyt kokeilin Koiranputki-sukkia. Ohjeen silmukkaluvulla ja numeroa pienemmällä puikolla sain aikaan varren alun, johon mahtuisi keskikokoisen elefantin jalka.
Samoin kävi Kertun kanssa: kokoon S/M tehtynä puikoilla 2½ ja 7v-langalla mahtuu arviolta pari miehen jalkaa.
Ongelma on siis löyhät silmukkani ja huono matikkapääni (ihan oikeasti, lukihäiriötä vastaava tila eikä yhtään hauska). En osaa pienentää mallia, varsinkaan pitsimallia. Voiko Kertusta esim. poistaa n. 8 - 10 silmukkaa joustimesta tekemättä itse mallille mitään? Silloinhan kantapääkin pienenee... Ei, taidan luovuttaa.
Tavallisen perussukan teen aikuiselle 10 silmukkaa puikolla, siis 40 yhteensä normaalista sukkalangasta ja 2½ - 3 puikoilla.
Voisiko joku auttaa kertomalla, miten teen kertut sovitettuna näin löyhään käsialaan?
Kiitos ohjeesta! Tein polvipituiset Kertut mustasta 7 Veljestä-langasta. Ihana, nopea malli!
En tiedä saatko näitä vanhojen postauksen viestejä, mutta kiitos ihanasta ohjeesta. Tein ensimmäiset Kerttu -sukat, olivat mukavat neuloa. Kuva löytyy blogistani.
Valmistin hieman modifioidut, polvipituiset Kertut. Lisäsin siis pohkeeseen ohjeen sivuille yhdet leveämmät palmikot, ettei kuviosta tullut niin luru. Onnistuinpa innoissani kääntämään "palmikotkin" toisinpäin ;)
Kiitos ohjeestasi. Tein pinkit Kertut ja tykkään mallista ja tykkään ohjeesta, ihanan helpot pitsisukat.
Sain eilen valmiiksi kullankeltaiset Kertut virolaisesta Any-sukkalangasta. Muokkasin ohjetta siten että neuloin 12 silmukalla per puikko ja jatkoin mallineuletta varpaidenkärkiin saakka. Tosi kiva ohje, mutta sen verran tarkkana sai olla että ohje oli hyvä pitää lähietäisyydellä koko ajan!
Kuva löytyy Sukkasadon Perunalaarista, jossain vaiheessa varmaan blogistanikin.
Lovely socks :D
Kiitos ohjeesta. Nappasin sen huomattuani heti mukaani. Malli heti joulunpyhinä käyttöön.
Thank you so much for sharing this beautiful pattern! I hope to make a pair very soon :)
Ihana malli, kiitos :)
Kuva ensimmäisistä Kertuistani löytyy http://villakaaos.blogspot.com/2011/02/sukkaa-pukkaa.html
Olipa kaunis ja yllättävän helppo -kiitos paljon ohjeesta!
Korkkasin ohjeen neulomalla tämän vuoden sukkasatoon sukat. Kiva malli, kiitos. :)
Aivan ihana sukkamalli! Jopa minä, neuletumpula, sain nämä onnistumaan ja nyt en halua niitä riisua jalastani ollenkaan. Kiitos, että jaoit tämän mallin.
-anne-
Pitkästä aikaa tein taas Kertut! Useita vuosia onkin vierähtänyt edellisistä. Mukava oli palata kauniiden Kerttujen pariin. Kiitos sinulle ohjeen taltioinnista! :)
Kiitos Kerttu-ohjeesta!
Oikein kaunis malli ja kiva neuloa!
Kiitoksia paljon hienosta ohjeesta! Ensimmäinen kerta kun koskaan kellekään kommentoin, mutta nyt oli pakko, koska:
a, malli on niin kaunis
b, ohje oli niin selkeä.
Olen kyllä taitava tekemään käsitöitä mutta laiska alkamaan paneutumaan epämääräisiin ohjeisiin ja kaavoihin. Sinulla oli niin yksinkertaisesti tehty malli, että sitä pystyi ihan surutta vilkuilemaan sukkia tehdessä eikä tarvinnu lopettaa kutomista kesken kaiken. Kiitos!
Peesailen 100% edellistä kommentoijaa. :)
Tosi selkeä ohje, eikä mennyt hermo kertaakaan. Se on nimittäin harvinaista. :D
Lähetä kommentti