26.6.2009

Back

Tuli pidettyä aivan suunnittelematta melkein kolmen kuukauden bloggaustauko. Pikku-gnun kanssa on touhuttu ja koluttu maailmankolkkia, vaihdettu asuntoa ja sairasteltukin. Käsityöaika on jäänyt vähiin, kun romaanit houkuttelevat usein puikkoja enemmän illan hiljaisina tunteina... Olen minä silti puikkojakin pidellyt.

Kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä neuloin pikakiidolla Gnu-ukolle harmaan pipon Novitan malliin. Kuten yleensäkin ohjeen mukaan tehdessäni, piposta tuli taas aika pieni. Luulisin sen sopivan Pikku-gnulle jos ei ensi niin sitä seuraavana talvena. Mallikuvio on kyllä niin nätti että puolisolle voisi tehdä isomman version (tämä kyllä menee päähän, mutta aiheuttanee päänsärkyä käytössä).



Malli: Novita.
Koko: Liian pieni aikuiselle.
Lanka: Novita 7 veljestä, Cavern Cardista jäänyttä harmaata.
Puikot: 4 mm pyörö ja sukkikset.
Menekki: g.
*

Toisaalla jo hieman vilahtikin Pikku-gnun uusi kesämyssy, jonka virkkasin Riikan lahjoittamasta Novita Cottonista ja koristelin pöllöillä. Ohjetta yritin seurailla Novitasta, mutta huomasin saveltäväni omia jo muutaman kerroksen jälkeen. Reunuksen koristevirkkaus on kyllä aivan ohjeen mukaisesti tehty!



Malli: Idea ja jotain muuta otettu Novita Kesä mallista nro.
Koko: ~ 9 kk.
Lanka: Novita Cotton ja Coats Lyric.
Virkkuukoukku: 3,5.
Menekki: g.
*

Fufoilut ja kesäyön hullutukset muistuttavat minuakin keskeneräisistäni. Almanakkaprojekti laahustaa jälkijunassa, joten ajattelin olla itselleni armollinen: jos saan jotakin neulottua neljän kuukauden ohjeilla, olen tyytyväinen. Valmiina on tammikuun Aran, puolivalmiina February Baby Jacket sekä toukokuun Mitered Mittens ja suunnitelmissa on kesäkuun Ganomy Hat. Siinä olisi neljä ja kaikki sen jälkeen vain ekstraa!



Taannoin Iso Gnu osti minun pyynnöstäni keltaista Mamboa "johonkin kivaan liiviin". Muistin keltaisen sävyn jotenkin vinoon, sillä odotin mehevää sinapinkeltaista vaikka Mambon keltainen onkin lähempänä tipua. Sävy sopii paremmin tuolle meidän tiitiäiselle, joten aloitin paksua villatakkia jotakin Dropsin ohjetta hieman muokaten (täytyy hakea ohje jostakin muuttokasojen pohjilta). Toinen hiha vain puuttuu ja luultavasti joku simppeli kaulus. Huppua en viitsi tehdä noin paksuun neuleeseen.



Nämä neulekääröt nähdään toivottavasti hieman paremmassa muodossa aika pian! Vielä en sen enempää kuitenkaan paljasta...



*Tarkemmat speksit käyn täyttelemässä joskus, kun olen punninnut ja löytänyt lehtien numerot.

1.4.2009

Tammi

Huhtikuu alkoi ja sain tammikuun EZ-neuleen päätökseen. Napit löytyivät Iso Gnun vuosikertanappivarastosta. Itse sovellettu ohje näkyy: mitoitus on ysärikasaria, eli lyhyehkö helma ja kauttaaltaan leveä neule. Eiköhän tuo ulkoilupuvun alla aja asiansa. Mallineule on kuitenkin ihana.

Meinasin väittää että ensi kertaa leikkasin neuletta (hiha-aukot), mutta muistin sitten kaarrokekirjoneuleen lukioajalta, johon leikkasin vinon napituslistan. Tuttu juttu siis, mutta kyllä vähän jännitti. Villatakkiin aivan mainio tekniikka, sillä neulominen tosiaan sujuu sata kertaa nopeammin suljettuna!



Malli: January Aran EZ'n Knitters Almanacista. Tein neuleesta 80-senttisen ottamalla mallia Novitan Lapsen palmikkoneuleesta ja Lapsen kaarrokeneuleesta.
Koko: ~ 80 cm.
Lanka: Novita 7 veljestä kanervaisena.
Puikot: 4 mm pyörö ja sukkikset.
Menekki: 159 g.




Lupasin neuloa villasukat Pikkugnun vauvakaverille, jonka villasukat olivat jääneet pieniksi. Testasin Novitan/Marttojen ohjetta ja pätevän näköiset sukat tuli. Mukava kun tämän vuoden vauvat saavat näin kivan tervehdyksen.



Malli: Marttojen sukat.
Koko: 80 cm.
Lanka: Novita Nalle, itse koolattu.
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm sukkikset.
Menekki: 28 g.


Omalle pikkupäristelijälle piti neuloa uusi myssy, kun edellinen alkaa uhkaavasti muistuttaa kipaa. Nykyään pikkugnu lukee kovin tarkasti kaikkien lelujen pesuohjeita...



Malli: Oma, päälaelta aloitettu.
Koko: Loppukevääksi sopiva, eli noin kuusikuisesta eteenpäin.
Lanka: Novita Isoveli, vihreä pätkävärjätty.
Puikot: 4,5 mm pyörö ja sukkikset.
Menekki: 52 g.


Joo. Sitten ohjelmassa onkin helmi-, maalis- ja huhtikuu... ellei jotain kivaa taas pukkaa väliin!

2.3.2009

Martta puuhastelee

Minua se onni suosii! Riikka jo ehti kommenttilootassa kysellä tuliko paketti perille ja tulihan se, jo kaksi viikkoa sitten. Huonosti olen ehtinyt vaan bloggaamaan kun kävimme pikkugnun kanssa pyörähtämässä isoisovanhempien luona ja on käyty isovanhempienkin remonttipesässä ahkeraan. Nytpä paketti pääsee esittelyyn: Riikka lähetti marjakarkkeja, suklaata ja kaksi kerää Novitan ekopuuvillaa. Langasta ajattelin neuloa jotakin kesäistä pikkugnulle. Kiitos Riikka!



Harvakseltaan blogatessa täytyy sitten laittaa enemmän kuvia kerrallaan. Neulojan almanakan neuleita ei ole (ihan vielä) valmistunut, joten nyt ompeluksia ja jotain pientä hahtuvaista sitten vaan. Nämä on näitä käytännön juttuja, joita itse tekemällä säästää selvää rahaa. Vanhana ostettuun syöttötuoliin pitäisi vielä vaihtaa siistimpi remmi tuohon eteen, mutta pehmusteelle ompelin jo uuden hupun Iso Gnun vanhasta mökkivahaliinasta. Siinä tuo jäntevä pikkuneiti on saanut jo vähän istumista harjoitellakin. Anttilassa jo katsastelin vahaliinoja sillä silmällä, että tuoli saanee hieman retromman hupun joskus keväämmällä.



Samasta kankaasta ompelin ruokalapun, vaikka niitä kyllä riittää tässä taloudessa. Tämän sitten pistin Iso Gnun matkaan, että heilläkin on sitten ruokalappu lapsenlasta varten. Mallina äitiyspakkauksen ruokalappu ja kankaina tuo vahapintainen puuvilla sekä softis (kosteussulkukangas).



Vaippoja saa ommeltua vauhdilla sauma päivässä, mutta silti niitä kannattaa väsätä. Meillä on nyt 19 vaippaa käytössä (+ harsot varalla) ja se riittää jos päivittäin pestään, eli aikamoinen pissatyttö täällä asustaa. Olen ajatellut ommella vaippoja vielä niin paljon lisää, että voisi pestä välillä harvemminkin. Osa vaipoista on myös vähän nafteja ja ne pitäisi korvata jo isommilla.

Kokeilin taas kahta uutta kaavaa, joista tämä ensimmäinen eemukkainen vaikuttaa todella istuvalta. Suuren Käsityölehden vaippakaava on leveähkö, mutta menee kivasti varsinkin päiväunilla ja yölläkin. Apinavaipan kaava on aiemmin testattu ja hyväksi havaittu.

Vaipoista kiinnostuneille tiedoksi - myös Emilia on kirjannut blogiinsa kestovaippailukokemuksia.



Malli: Eemukka.
Koko: M.
Materiaalit: Sammakkoprinssiflanelli päällä, sen alla lakanakangas vahvikkeena, sisällä bambujoustofrotee, jonka vahvikkeena trikoota vanhasta t-paidasta.




Malli: Suuri käsityölehti 1/2005.
Koko: M.
Materiaalit: Vanhaa batiikkivärjätty vohvelikangaspyyhettä päällä, sisällä bambucollege.




Malli: Suuri käsityölehti 1/2005.
Koko: L.
Materiaalit: Vanhaa batiikkivärjätty vohvelikangaspyyhettä päällä, sisällä bambucollege.




Malli: Fast'n Friendly Fitteds
Koko: M.
Materiaalit: Apinakuvioinen flanelli päällä, sisällä joustofrotee. Kiinteänä imuna yksi tai kaksi kerrosta joustofroteeta - lähinnä tukevoittamassa löröä vaippaa.


Lopuksi vuoden ensimmäinen valmistunut neulevaate. Näyttää kai aika mielikuvituksettomalta neuloa liki identtisen pöpät edellisten kanssa, mutta tämä hahtuva on vaan niiiin pehmeää ja tasaisen tylsä väri sopii kaikkien lahjaksi saatujen pinkki-vihreä-ruskea-oranssi-kukka-retro-hörhellys-äitiyspakkaus-bodien kanssa yhteen.




Malli: Villapöpät.
Koko: Koko 2: 6-8 kg.
Lanka: Luonnonruskea hahtuva.
Puikot: 5 mm sukkapuikot ja hetken aikaa 4,5 mm pyörö.
Menekki: 62 g.

4.2.2009

Kestovaippakatsaus, osa 2: kuorivaipat

Jatkona sisävaippakatsaukselle nyt kuorivaippakatsaus. Joskus (paljon) myöhemmin kirjoittanen vielä muusta kestoilusta (kestositeet ym.).

Kuorivaippa ovat imukykyisen sisävaipan päälle puettava kosteuttaeristävä vaippa. Kuorivaippa voi olla kosteuttapitävää mutta hengittävää kangasta (esim. polyuretaanilaminoitu kangas eli pul-kangas) tai luonnollista ja hengittävää villaa, joka imee itseensä suuren määrän kosteutta tuntumatta kylmältä. Villakuorien tulee olla 100% villaa ja superwash-käsittelemättömiä. Käytössä villakuori aina huopuu jonkun verran, kuulemma pissan vaikutuksesta.


Villahousut

Meillä on käytetty suurimmaksi osaksi villahousuja kuorina. Jos villahousut neuloo pitkälahkeisina, säästyy yhden vaatekerran pukemiselta pikkuiselle. Villahousuja on helppo neuloa itse ja kuorista tulee aika edullisiakin itse hahtuvasta neulomalla. Monet neulovat kestovaippailijat tykkäävät neuloa kuoret Loftista (Zitronin täysvillainen lanka, jonka valmistus ilmeisesti lopetetaan?) tai merinovillasta, mutta tällöin pöksyjen hinta nousee. Itse olen neulonut ison kasan hahtuvahousuja, yhdet hahtuvahousut merinoresoreilla sekä yhdet merinovillahousut.

Villahousukuorilla vaippapaketista tulee hieman paksumpi kuin pul-kuorten kanssa, mutta toisaalta vaippa on joustavampi ja pehmeämpi. Minusta villahousut ovat myös hengittävämpi vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan taidan olla aika ihastunut villahousuihin!


Pul-kuoret ja taskuvaipat

Äitiyspakkauksen mukana tuli ImseVimsen Pul-kuori, joka sopii mainiosti vastasyntyneelle. Yksikin kestovaippa päivässä on vuodessa 365 kertisvaippaa vähemmän kaatopaikalla! Kuva: www.imsevimse.se



Meillä on vain muutamat pul-kuoret käytössä ja nekin ovat nyt jäämässä pieniksi. Saimme kuoria äitiyspakkauksesta sekä kavereilta lainaksi ja ne ovat olleet ihan mukava lisä vaippavarastossa. Pul-kuorten kanssa peppu jää pienemmäksi kuin villiksillä ja sarjatuotantovaatteet sopivat paremmin, vaikka meillä on kyllä pääosin käytetty koko garderoobia vaipoista sen kummemmin huolimatta. Rota-rokotteen jälkeen käytettiin pul-kuoria varmuuden vuoksi, koska ne voi pestä 60 asteessa toisin kuin villahousut (en kyllä tiedä onko tähän varotoimeen aihetta).

Taskuvaipat tarkoittavat vaippoja, joiden ulkopuoli on kosteudenpitävää pul-kangasta ja sisäpuoli kosteuden läpipäästävää kuivaliinaneulosta (ainakin useimmiten). Näiden kankaiden väliin jää tasku, jonne lisätään imuja tarpeen mukaan. Imuina toimii hyvin taitellut pienet froteepyyhkeet tai muut itse ommellut kaitaleet. Pikkugnu on pitänyt ensikuukautensa minua sen verran kiireisenä, etten ehtinyt ompelemaan tarpeeksi M-koon vaippoja. Muutaman sisävaipan lisäksi olen ostanut kaksi taskuvaippaakin ja tykännyt niistä. Paketista tulee tosi pieni, vaippa kuivuu nopeasti ja imuiksi siis sopii myös kierrätysviritelmät. Tätä vaipatusmuotoa suosittelen niille vanhemmille, jotka haluavat päästä mahdollisimman helpolla: taskujen täyttely imuilla on helppoa ja nopeaa, ja vaippojen kuivumisaika lyhenee olennaisesti kun imut eivät ole vaipassa kiinni (vrt. all-in-one-vaippa). Imuja voi kukin sitten ostaa tai ommella budjettinsa mukaan.

Sivuhuomauttelua...: Periaatteessa haluan kuitenkin, että meidän vaipat olisivat mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleista ommeltuja, joten materiaaleina on käytetty pääasiassa puuvillaa (flanelli, trikoo, frotee) . Kuorista luontoystävällisin taas on villa, joten hahtuvapöksyt ovat yleensä sisävaipan kaverina meidän tytöllä. Peppu on tosiaan paljon isompi kuin kertiksillä, mutta tämä ei mielestäni haittaa sen erityisemmin. Vain muutamat kapoiset trikoohousut ovat jääneet vähemmälle käytölle kestovaippojen takia. Pitkälahkeisten villahousujen kanssa taas ei housuja edes tarvita erikseen!


Ohjeista ja kaavoista

En ole ommellut itse yksiäkään pul-kuoria, joten hyviä ompeluvinkkejä en osaa antaa. Ostokuoria käyttäessä olen huomannut, että takapuolelle pitää olla kuoressa ihan kunnolla tilaa, että sisävaippa varmasti peittyy kokonaan kuoren alle. Lahkeensuihin ommeltavat vuotosuojat pitää myös olla tarpeeksi napakat, ettei maitokakat karkaa heti jos sisävaippa ei ole niitä kaapannut. Pul ei jousta ainakaan mainittavasti, joten hyvä kaavoitus on tärkeää!

Itse neulotuista villavaippahousuista minulla on enemmän kokemusta. Melkein kaikki pöksyt olen neulonut hahtuvasta, mutta olen kokeillut myös Titityyn luomumerinoa (joka on kyllä unelmanpehmeää). Hahtuvasta tykkään eniten, koska värejä ja värjäyksiä löytyy vaikka minkälaisia ja "lanka" ei ole niin pitkälle tuotettua kuin vaikkapa tuo merino. Vielä ekologisempaa vaippailusta tulee, kun ostaa suomalaisten lampaiden villasta tehtyä hahtuvaa.

Tässä listaa kokeilemistani ohjeista ja hieman kommenttia perässä:
  • Villapöpät
  • - Meille parhaiten sopiva malli! Ohje on selkeästi kirjoitettu ja helppo. Silmukoiden lisäykset voi tehdä omalla tavallaan, jos se osa ohjeesta tökkii. Mallina mainio, koska istuu napakasti vyötäröltä, mutta pepulle on tilaa mukavasti. Itse tykkään pöpistä enemmän, jos vyötäröstä tekee 1,5-2 cm korkeamman ja (lyhyisiin) lahkeisiin muutaman lisäkerroksen.
  • Ottobren villaiset vaippahousut
  • - Ihan pätevä perusmalli tasona neulottuna. Minusta vyötärö voisi olla korkeampi ja lahkeet pidemmät... ja miksei myös kapeampi vyötärö ja pyörönä neulottu - kuten Villapöpät :D
  • Curly Purly Soaker
  • Ilmeisesti aika suosittu malli, mutta minä en erityisemmin ihastunut. Tasapaksu peruspöksy, joka kyllä toimii meillä oikein hyvin.
  • Ruskovillan IV-ohjeen muunnelma
  • - Hauska, erinäköinen malli. Toimii meillä yökuorena vielä, kun koko on niin iso. Näitä aion tehdä vielä lisää, kunhan koko alkaa olla lähempänä oikeaa.
  • Titityyn merino-/hahtuvapöksyt (maksullinen/ohjeen saa lankaostosten yhteydessä)
  • - Hyvä ohje myöskin. Muistuttaa Villapöpiä, mutta vyötärö ei niin napakka. Merinoresorit hahtuvahousuissa tekevät kuoresta mukavan pehmoisen vauvan iholle. Malli on tarpeeksi korkea.


Lisätietoa vaipoista

Perustietoa kestovaipoista löytyy pienessä paketissa ainakin:
...tältä Kestovaippainfon sivulta.
...Me&Maman sivuilta Kestovaippaopas-kohdasta.
...Vaippalassa miksi ja miten.
...Niikin miksi ja mikä.
...Hippu-sivujen selkeä ja lyhyt selostus kestovaipan rakenteesta sekä 10 hyvää syytä kestovaippailla.

Ja kestovaippakatsauksen ensimmäinen osa sisävaipoista.

3.2.2009

Sumppia, sukkapuikkoja ja sukkalanka-aran

Vuoden toinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin. Neulojan almanakassa on suositun vauvavillatakin vuoro, tosin tammikuun neule ei ole ihan vielä valmis. Uusi työ on tietenkin jo aloitettu samalla kun odottelen inspiraatiota ryhtyä ompelemaan ja opettelemaan neuleen leikkaamista. Vasemmalla 80-senttinen Aran, oikealla February Baby Jacket.



Kirjaimia on kuljeskellut ympäri blogeja jo kauan aikaa (sitten), mutta vasta nyt innostuin mukaan kun Emilia kertoi O:nsa. Sain ässän ja sitäpä tässä nyt kierittelen.

Siippa. Taitaa ansaita yhden kirjaimen kaikilla, niin minullakin. On jopa aivan ihastuksissaan tästä käsityöharrastuksesta, tosin väittää että lankoja löytyy joka kaapista ja kolosta.

Saari. Siellä mökki, rauha ja...

Sauna. Tykkään saunomisesta aivan valtavasti. Löylyjen ei tarvitse olla kovat eikä saunassa tarvitse viipyä koko iltaa, mutta sinne on vaan niin mukava päästä. Lapsena olin niin sekaisin saunasta, että vanhempien piti keksiä kiertoilmauksia Siitä puhuessaan, jotta en juoksisi nakupellenä lauteille odottamaan.

Sumppi. No, oikeammin kahvi. Päivän täytyy olla hyvin erikoinen, jotta en kaipaisi aamu- ja päiväkahviani. Juon kyllä sitä mitä eteen lykätään, mutta mieluiten kunnolla valmistettua kahvia. Vesisäiliötä ei saa täyttää likaisella kahvipannulla tai kahvi maistuu kärähtäneeltä!

Sisko(t). Aluksi oli vain yksi, sitten myöhemmin tuli kolme lisäsiskoa. On aika kivaa jakaa ajatuksia, juhlia ja välillä arkeakin erilaisten naisten kanssa. Omaa siskoa ymmärtää joskus puolesta katseesta, joskus taas ei pitkänkään keskustelun jälkeen.

Sukkalangat. Lankavarastoni kiistuu pääosin sukkalangoista. Sukat taitaa olla suurin neuleartikkelikin tässä taloudessa, mutta monesti muutkin neuleet syntyvät sukkalangoista.

Sukkapuikot. Pakkohan se on tämäkin listaan lisätä. Olen kokeillut sukkaa pitkällä pyöröllä, kahta sukkaa kahdella pyöröllä sekä minipyöröä, vaan ei ole sukkisten voittanutta.

6.1.2009

Loppiaista

Käsityöblogeissa on nyt kiihtyvää tahtia nähty neulottuja tiskirättejä. Minäkin olen ajatellut neuloa hienon kestotiskirättivaraston meille, mutta vasta nyt sain valmiiksi ensimmäisen. Lanka on blogiarpajaisvoittona saatua hamppua ja väri sopivasti ruskea - siitä kun tykkään niin kovasti.


Malli: Tiskirätti Vaaka-tilkun tapaan.
Koko: ~ 23 x 23 cm.
Lanka: Hemp for Knitting Allhemp6, jonka sain Julesilta muiden ihanuuksien mukana.
Puikot: 4,5 mm pyörö.
Menekki: 30 g.


Almanakka-projekti on lähtenyt osaltani käyntiin. Tanjan tavoin en kuitenkaan uskaltaudu ihan täysikokoista neuletta tekemään, vaan päätin neuloa pikkugnulle ensi syksyksi Aran-puseron. Aivan mieleistä lankaa ei löytynyt varastostani, mutta en viitsinyt uusia keriä enää hankkia kun tilasta on muutenkin puutetta... Päädyin synttärilahjaksi saatuun kanervanväriseen Seiskaveikkaan. Lanka on tavallista Seiskaveikkaa pehmeämpää ja luulisin sen sopivan siksi lapsenkin puseroon. Pintaneule on siis Elizabeth Zimmermannin kirjasta Knitter's Almanac ja neuleen mitat yhdistelty Novitan ohjeista. Jahka neule valmistuu, lisää tietoja luvassa. Pintaneule on muuten tosi addiktoivaa!



Lähiaikoina esittelen myös joululahjaksi saadut kaksi käsityökirjaa sekä kirjoittaa loppuun se luvattu kestovaippa(kuori)postaus.

1.1.2009

Uusi vuosi



Vuoden 2008 valmiista töistä en nyt erikseen tee listaa, mutta linkin takaa pitäisi löytyä kaikki valmistuneet. Paljon on tullut ommeltua vaippoja ja muuta. Neuleita on valmistunut vähemmän, mutta mukavasti kuitenkin. Alkuvuoden (l. alkuraskauden) väsymyksestä selviäminen vaati veronsa, samoin kuin pikkugnun hoitaminen. Ei liene yllätys että vuosi oli ihmeellinen ja ihana.

Käsityövuosi 2009 rakentunee Knitter's Almanac -projektin ympärille. Muita suunnitelmia en ole tehnyt vielä, mutta tietenkin muutamat ufot olisi kiva saattaa loppuun ja aloittaa joitakin pitkään haaveiltuja projekteja. Suhtaudun kuitenkin hieman epäilevästi kykyyni neuloa hiekkalaatikon laidalla, joten kovin suuria en viitsi neuleiltani nyt odottaa. Knitter's Almanac -projektissakin aion neuloa pieniä ja helponnettuja neuleita ja pääosin nauttia EZ:n mukavista teksteistä.



Hyvää uutta vuotta toivotellen,

uhoava gnu ja pikkugnu 3,5 kk